Teimme perheen kanssa syyslomalla retken Lapin käsivarteen ja tutustuimme erityisesti Kilpisjärven sekä Yykeänperän paikkoihin. Keski-Suomenssa Tikkakoskella piipahdimme ilmailumuseossa pikaisesti. Haapajärven kirkkoon pääsin sisään hyvällä säkällä kun sisällä oli kuoro harjoittelemassa ja pääsin sivuovesta sisään. Nyt katsoimme Ståhlbergin museon ja Mika Myllylän muistomerkit nopeasti koska viimeksi vuosi sitten jo 2020 syyslomalla. Katsoimme myös Nivalan kirkon sekä Kyösti ja Kalervo Kallion museon ulkoa päin nopeasti kun kävimme syömässä. Ensimmäisen yön yövyimme Limingan ABC-asemalla.
19.10.2021 jatkoimme kohti pohjoista. Tutustuime Torniossa Kukkolankosken kuohuihin ja Haaparannassa pelasimme kori-ja jalkapalloa tornin juurella olevalla urheilukentällä. Ylitornion kirkon kävime myös katsomassa ja Pellossa kävimme syömässä illalla kebabit. Yöpymispaikkoja ei juuri tällä välillä ole. Tutustuimme Ylitornioon nopeasti ja ja ajoimme Muonioon. Yövyimme seuraavaksi Muoniossa Pekosen pihalla.
20.10.2021 kävimme tutustumassa Juliuksen kanssa Muonion kirkkoon ja kotiseutumuseoon ulkoa päin. Tuli aikamonen lumipyry ja heikko ajokeli. Jatkoimme silti varovasti edelleen kohti pohjoista kohti Kilpisjärveä. Saavuimme illalla perille ja yövyimme Haltinmaan pihalla, jossa oli sähköpistokepaikat.
21.10.2021 oli Norjan ekskursio-päivä. Lähdimme ajamaan ensin Kilpisjärveltä Norjan rajalle, jossa otimme kuvia Ahdaskurun museosillalla, rajapyykillä ja seuraavaksi Rovijoen putouksella, komealla Morsiushunnulla. Tämä on näkemisen arvoinen paikka. Jatkoimme Skibotniin Yykeänperään, jossa tutustuimme hiljaisen kylän ulkomuseoon. Puulaakin aika-muistomerkki oli mielenkiintoinen, kertoi ajasta 1915-1917, jolloin Englanti ja Ruotsi välitti Venäjälle sotatarvikkeita ensimmäisen maailmansodan aikana tuolloin Suomen kuuluessa vielä Venäjään autonomisena suuriruhtinaskuntana. Yykeänperän kirkolla kävimme ottamassa kuvia Laestadiuksen hauskalla kirjamuistomerkillä. Yövyimme Haltinmaassa taas.
22.10.2021 oli Saanan huiputuspäivä, kun kovana puhaltanut tuuli lopulta alkoi vähän tyyntyä. Silti noustessamme Juliuksen, Dianan ja Nicolaksen kanssa tunturiin jäätävä tuuli vihmoi koko ajan kovempaa ja välillä jo epätoivo iski retkikuntaan, kun Saanan huippu ei tuntunut sittenkään lähestyvän millään vaan se oli aina seuraavan kumpareen takana ja sitä seuraavan jne... Lopulta pääsimme huipulle. Vieraskirjakin löytyi mutta kaikki sivut olivat täynnä ja sormet alkoivat nopeasti kohmettua jäätävässä tuulessa joten kirjoitushommat jätimme tällä kertaa kokonaan väliin. Saimme hienoa kuvia Kilpisjärvelle ja Mallatunturille reitin varrelta. Tänä iltana Haltinmaalle vyöryi norjalainen retkikunta asuntoautoilla, heillä oli turkikset ja lyhdyt yms proretkeilijöiden varusteet tunnelman virittämiseen grillikodalla. Vaihdoimme kuulumisiakin ihan englanniksi :)
23.10.2021 alkoi paluumatka kohti etelää. Katsoimme Muotkatakan Lapin sodan muistomerkin, Markkinan kirkon muistomerkin ja sitten ajoimme Tornionjoen yli Kaaresuvantoon Ruotsin puolelle. Ruotsin puolella aukesi hiljainen erämaa, jossa liikenettä oli tuskin nimeksikään. Poroja näimme paljon ja kaksi hirveäkin. Kaaresuvannon kirkko oli komea ja joki tuli paikoin paljon lähemmäksi tietä mitä Suomen puolella. Pajalassa kävimme syömässä kebabit ja ihastelimme komeaa kirkkoa ja siltaa. Juoksengilla oli napapiirin nähtävyydet ja Karungissa myös kiva kirkko. Ylitimme Torniossa Ruotsin-Suomen rajan toistamiseen kun piti kaivaa koronatodistukset esiin tarkastuspisteellä. Yövyimme Kemin Nesteen asemalla.
24.10.2021 ajoimme loppumatkan kotiin. Pysähdyimme Suomen sodan aikaisilla muistomerkeillä Pulkkilassa ja Kärsämäellä.
|
Tikkakosken ilmailumuseo Jyväskylässä 18.10.2021
|
|
Magnus ilmailumuseon käytävällä sprintissä :)
|
|
Haapajärven kirkko sisältä 18.10.2021
|
|
Nicolas ja Julius Ståhlbergin museon edustalla 18.10.2021
|
|
Julius ja Nicolas Mika Myllylän patsaalla Haapajärvellä 18.10.2021
|
|
Nivalan kirkko 18.10.2021
|
|
Nivalan kirkko 18.10.2021 valaistuksessa
|
|
Nivalan kaupungintalo 18.10.2021
|
|
Julius ja Magnus Haaparannan kirkkomaalla muistomerkin edustalla 19.10.2021
|
|
Perhepotretti Haaparannan tornin edustalla 19.10.2021
|
|
Julius ja Nicolas koripalloa pelaamassa Haaparannassa 19.10.2021
|
|
Henri Haaparannan sydämen keskellä 19.10.2021
|
|
Nicolas, Diana ja Julius Torniossa Kukkolankoskella 19.10.2021
|
|
Perhepotretti Tornion Kukkolankosken patsaalla 19.10.2021
|
|
Diana ja Magnus Kukkolankoskella 19.10.2021
|
|
Magnus Kukkolankosken Kala-taideteoksen sisällä 19.10.2021
|
|
Ylitornion kirkko 19.10.2021
|
|
Julius Muonion kirkon edustalla 20.10.2021
|
|
Julius Muonion kotiseutumuseolla 20.10.2021
|
|
Ahdaskurun museosilta Kilpisjärvellä 21.10.2021
|
|
Perhepotretti Suomen ja Norjan välisellä rajapyykillä 21.10.2021
|
|
Kanjonimaisemaa matkalla Kilpisjärveltä Skibotniin 21.10.2021
|
|
Perhepotretti Skibotnissa Rovijoen Morsiushuntu-putouksella 21.10.2021
|
|
Näkymä Morsiushunnulta pohjoiseen 21.10.2021
|
|
Henri, Julius, Nicolas ja Skibotnin Morsiushuntu Norjassa 21.10.2021
|
|
Henri Yykeänperässä Yykeänvuonon (norjaksi Lyngenin) rannalla 21.10.2021
|
|
Lars Levi Laestadiuksen muistokirja Yykeänperän kirkolla 21.10.2021
|
|
Perhepotretti Yykeänperän kirkolla 21.10.2021
|
|
Näkymä Yykeänperän kylälle kirkon pihalta 21.10.2021
|
|
Retkikunta valmiina Saana-tunturin huiputukseen Kilpisjärvellä 22.10.2021
|
|
Julius ja Nicolas matkalla Saanalle 22.10.2021
|
|
Näkymä Mallatunturille 22.10.2021
|
|
Saanan portaat 22.10.2021
|
|
Nicolas ja Julius Saanan portaita kapuamassa 22.10.2021
|
|
Evästauko, kun tuuli alkoi nousta ja lumipyry tiivistyä 22.10.2021
|
|
Näkymä Saanalta Kilpisjärvelle 22.10.2021
|
|
Henri, Nicolas, Diana ja Julius Saanan rinteellä. Kilpisjärvi taustalla 22.10.2021
|
|
Näkymä Kilpisjärvelle Saanan huipulta 1029 metristä 22.10.2021
|
|
Diana ja Nicolas Saanan huipulla 22.10.2021
|
|
Julius ja Päivi asuntoautossa synttärileivoksien kanssa 23.10.2021
|
|
Saana-tunturin valloittajat retkeilyalueella 23.10.2021
|
|
Saana-tunturin muistomerkki 23.10.2021
|
|
Muistomerkin kuva 23.10.2021
|
|
Muotkatakka aivan tien varressa Kilpisjärven taajamassa 23.10.2021
|
|
Lapin sodan muistomerkki Muotkatakassa 23.10.2021
|
|
Markkinan kirkon muistomerkki Enontekiössä 23.10.2021
|
|
Kaaresuvannon kirkko joen varressa sillan kupeessa 23.10.2021
|
|
Kaaresuvannan kunnantalo 23.10.2021
|
|
Saivomuotka 23.10.2021
|
|
Muodoslompolon kirkko 23.10.2021
|
|
Tornionjoki Ruotsin puolelta
|
|
Porojen peräpeilit paistoivat Ruotsin Lapissa useampaan kertaan ja kaksi hirveäkin nähtiin 23.10.2021
|
|
Pajalan kirkko Ruotsissa 23.10.2021
|
|
Pajalan silta 23.10.2021
|
|
Laestadiuksen muistomerkki Pajalan kunnantalolla 23.10.2021
|
|
Kengiskoski 23.10.2021
|
|
Kengiskoski voimalaitoksen luona 23.10.2021
|
|
Napapiirin pallo Juoksengissa 23.10.2021
|
|
Juoksengin kirkko Ruotsissa 23.10.2021
|
|
Karungin kirkko Ruotsissa 23.10.2021
|
|
Julius Suomen sodan aikaisen Pulkkilan taistelun muistomerkillä 24.10.2021
|
|
Suomen maantieteellinen keskipiste Piippolassa 24.10.2021
|
|
Julius Suomen sodan aikaisen Harjunmäen muistomerkillä Kärsämäellä 24.10.2021
|