Englannin ja Iso-Britannian sekä muodollisesti myös koko 54 eri maan muodostaman Kansainyhteisön valtionpäämiehenä vuodesta 1952 toiminut Elisabet II viettää ns. timanttijuhlaansa tällä viikolla. Kuninkaallisilla ei puutu elämästään valtaa eikä loistoa, mutta toki ihmisiä hekin ovat erilaisine arkisine murheineen kaiken glamourin ja maallisen mammonan verhoamien mahtipontisten kulissien takana. Kuninkaallisuuteen liittyy perinnöllisyys, mikä monarkioissa olevien tasavaltalaisprotestiliikkeiden mukaan on epädemokraattista ja tässä varmasti tietyllä tavalla onkin perää, kun verrataan valtiomuotoja ja eri toimijoiden keskinäisten suhteiden toimivuutta. Ylellinen elämäntyyli kansan verovaroilla hakee kuitenkin oikeutusta myös nykypäivänä.
Kaikki myöskään Englannissa eivät ole rojalisteja eivätkä kuninkaallisten faneja. Kuitenkin on minusta erittäin hienoa ja esimerkillistä että vielä 86-vuotiaana oleva Elisabet ei näytä julkisuuteen väsymisen merkkejä ja työskentelee esimerkillisen tarmokkaasti maansa keulakuvana edustaen eri puolilla maailmaa omaa maataan. Hänen kaltaisensa henkilöt näyttävät omalla esimerkillään työpanoksen merkitystä eri tehtävissä. Kansakunnan keulakuvana toimiminen vaatii pitkäjänteistä sitoutumista ja tästä Elisabet ansaitsee minusta suuret onnittelut. 60 vuoden virkauraan ei ole yltänyt kukaan muun maailman elossa olevissa johtajista ja historiastakin heitä pitää etsiä todella kaukaa. Englannissa vain yksi, Victoria on hallinnut pidempään vuosina 1837-1901. Ei-monarkeista kukaan ei ole koskaan päässyt lähellekään 60 vuotta. Ennätys on Kuuban entisellä diktaattorilla Fidel Catrolla 49 vuotta.
Elisabet II on edustanut virassaan jos pitkälti yli normieläkeiän, mitä ollaan monissa EU-maissa hilaamassa vähitellen ylöspäin poliitikkojen toimesta. Monissa yhteyksissä mainittiin että Elisabetin aikana Yhdysvalloissa on toiminut toistaiseksi 12 presidenttiä. Samoin Ranskassa on toiminut 9 presidenttiä tänä aikana, mutta Suomessa vain viisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti